Nelospihan Kulttuurihavinat

NELOSPIHAN HAVINOISSA KULTTUURI MYLLERTÄÄ
Toimintaa kaikkien iloksi
Talon toimijoiden muodostama talotoimikunta pyrkii osaltaan pitämään talosta huolta, järjestämään talossa eri ikäryhmille soveltuvaa esitystoimintaa, usein ilmaistilaisuuksina, ja kaupungin kulttuuritoimen avulla tekemään taloa tunnetuksi. Vuoden tärkeimpiä tapahtumia ovat maaliskuun alun Nelosfestari (tänä vuonna jo 13. kerran), kesäinen nyt neljännen kerran järjestettävä pihatapahtuma Nelospihan Kulttuurihavinat sekä kaksi vuotta sitten luotu koko perheen tapahtumasarja Marrasmukavaa muksuille. Talotoimikunta on päättänyt järjestää nämä kolme tilaisuutta kaupungin kohdeavustuksen turvin yleisölle ilmaisina tapahtumina.
Nelospihan Kulttuurihavinat perjantaina 4.8.2023 (Huom! Päivä vaihtunut!)
Nelosfestarin tavoin Kulttuurihavinoiden ohjelmakokonaisuuden synty pohjaa niin järjestäjien kuin mukaan tulevien esiintyjien talkoohenkeen. Myös Nelospihan intiimi kotoinen tunnelma havisevine puineen on jo tullut yleisölle tutuksi.(Huonon sään uhatessa tapahtuma siirretään sisätiloihin.)
Kulttuurihavinat 2023, perjantai 4.8.2023 klo 18 - 22, kaavailtu ohjelma (Muutokset mahdollisia!)
18.00 Viihdekuoro Hyväntuulen laulajat, kuoro ja ukuleleryhmä (30 min)
Hyvän Tuulen laulajat viihdyttävät seuraavien laulujen tunnelmissa:
- Älä droppaa mun tunnelmaa
- Hei rakas
- Kasvot väkijoukossa
- On hetki
- The End of the World
- Valot pimeyksien reunoilla
- Yhtenä iltana (kuoro ja ukulelet)
- Hiljaisuuden äänet (ukuleleryhmä)
- Poppeli on puu (ukulelet)
18.30 Tipi ja Daisy/Bon Appétit, klovneriaa (30 min)
19.00 Yhteislaulua (säestää Aulis Laasonen, harmonikka) 30 min
- laulattajana Viola Toikka
- Aulis Laasonen esittää tässä yhteydessä Jaakko Tepon tuotantoa parin laulun verran
(Tässä voisi olla kahvittelun ja jalottelun paikka)
19.30 Kimaran kesäkuoro iloisissa tunnelmissa, ohjaajana Irma Montiel 30 min
Kesäkuorossa laulavat (vas.) Salme Viljanen, Heini Salopelto, Heidi Adamsson-Aalto, Kirsi Maritta Sinisalo, Päivi Naski, Merja Lindroos, kuvassa mukana maskotti Sanni
Alla Kimaran laulajia luotsannut Irma Montiel
- Lauluntekijä-trubaduuri Iiro Lempinen esittää omia laulujaan
20.00 Hanne-Irmeli Tentke ja Teija Lempinen (säestää Kauko Sepponen) 30 min)
Lauluduon laulut:
- Sävel rakkauden
- Sataman valot
- Tule hiljaa
- Sulle salaisuuden kertoa mä voisin
- Me teimme sen
- Nuoruus on vaikeaa
- Langinkosken laulu
- Oi mies
- Älä unohda hymyä
20.30 Topias Schenk + Rene Willman, jazzduon konsertti illan päätteeksi (60 min)
Rene Willman & Tobias Schenk: "Juttutuokio"
Juttutuokio on kahden nuoren jazztaiturin duo, jossa soittajat vievät kuulijan mukaan matkalle improvisoidun musiikin ihmeelliseen maailmaan - pitäen musiikin ilon ja hauskuuden vankasti mielessä.
Duon jazzahtava ohjelmisto on monipuolinen kattaus soittajien lempikappaleita, jazzstandardeista kauniisiin popklassikoihin.
Duon soitto perustuu musiikilliseen kommunikaatioon ystävysten välillä.
Pojat tutustuivat Kotkassa, joka onkin duoa yhdistävä tekijä jazzmusiikin lisäksi.
Tobias Schenk on tuttu kotkalaisesta Yuna Jazz Quartetista ja Rene Willman on valmistunut Kymen konservatoriosta ammattimuusikoksi. Nyt molemmat opiskelevat Helsingissä musiikkia Metropolian korkeakoulussa ja yhteinen musiikkitaival jatkuu.
Tervetuloa kuuntelemaan musiikillista juttutuokiota, jossa luodaan uutta ja pidetään hauskaa.
Konsertin esiintyjät:
Rene Willman - kitara
Tobias Schenk - piano
Kahvio palvelee tapahtuman aikana, myös väliaika kahvitteluun .
Muutokset ohjelmaan ovat tietenkin mahdollisia, kelloajat voivat hiukan liukua, takaraja klo 22.
Yleisöllä on tilaisuuteen vapaa pääsy.
Lämpimästi tervetuloa nauttimaan upeista esityksistä!
Nelosteatterin talotoimikunta
Siis merkitään kaikki Nelospihan Kulttuurihavinat jo kalenteriin: perjantai 4.8.2023!
Kaikki päivät
- 2023-08-04 18:00