Marmorimies - Reijo Paukun runoja vuosilta 1963 - 2019

Reijo "Rolle" Paukku kirjoittaa:
Kynä ja paperi ovat välineitä, joilla olen koko värikkään elämäni aikana tallentanut tuntojani ja tehnyt muistiinpanoja; tosin nykyään ilmaisen itseäni koneellisesti, koska kaunis käsialani on rappeutunut horjuvaksi raapusteluksi. Sivellin kyllä pysyy edelleen kädessäni, mutta siitä toisella kertaa, nyt muistelemme sanallisen ilmaisuni historiaa.
Mistä tämä kiinnostus ja latautunut energia, joka ruokkii minua? Mistä levoton harhailu taiteiden yrttitarhoissa? Mene ja tiedä.
En koskaan kuvitellut, että julkaisisin jossain muodossa omaksi ilokseni ja varaventtiiliksi kirjoittamiani runoja, mutta hyvää tarkoittavat ystäväni ovat saaneet minut muuttamaan mieleni. Nyt kädessäsi olevassa Marmorimiehessä horjahtelen viidenkymmenen vuoden saatossa tunnelmasta ja tyylistä toiseen, mutta toivon, että peräkkäin asetetut sanat kertoisivat jonkinmoisesta kehityksestä ja kypsymisestä sanaisen arkun äärellä, ja lupaan olla loukkaantumatta neuvoista tai moitteista!
Toivon, että luontokuvani sateineen ja paisteineen, kuutamoineen, linnunlauluineen, tuoksuineen ja sävelineen lohduttavat kiireistä etsijää ja muistuttavat jostain paremmasta, joka on olemassa jossain, toiveissamme ja unelmissamme!
Vajaan tunnin aikana kimaralaiset esittävät 29 runoa, joista ”Venelaulu” kuullaan Iiro Lempisen säveltämänä ja laulamana. Lempisen lisäksi ryhmässä ovat Esko Junkkari, Hanna-Kaisa Kervinen, Marjatta Luoma, Liisa Mäkelä, Ossi Niemelä, Ari-Pekka Rajamäki ja Heini Salopelto sekä nauhaosuuksien lukijana Thomas Pryke. Lisäksi kuullaan Reijo Paukun käsikirjoittamasta Korpiprofeetta –näytelmästä Ilari Hämäläisen säveltämä laulu ”Sytytä rakkautesi kynttilä”. Esityksen taustoina kuullaan Ilari Hämäläisen musiikkia Paukun Kotkaan käsikirjoittamasta Kalevala soikoon – näytelmästä.
Esityksen ohjaa pitkään teatterin parissa monenlaisena sekatyömiehenä toiminut Manu Havisalmi. Marmorimies on hänen ensimmäinen ohjaustyönsä mutta runojen parissa hän on kuin kotonaan.
Kaikki päivät
- 2019-12-13 18:00